Mietteitä toiselle asteelle opintoihin hakeutumisesta
Yhteishaku ja jatkuva haku
Vuodesta 2022 alkaen yhteishaku on suunnattu vain oppivelvollisille ja henkilöille, joilla ei ole vielä II asteen tutkintoa. Päätös on selkeyttänyt yhteishakua ja muuttanut jatkuvan haun haasteellisemmaksi. Haku on valtakunnallinen ja ohjaa hakijaa hakuprosessin aikana.
Jatkuvassa haussa koulutuksen järjestäjä päättää itse hakukriteerit, -ajankohdat ja –menetelmät. Päätökset saattavat estää spesifien hakujen rakentamisen, jolloin esimerkiksi iltaopetus tai koulutuksen suuntaaminen alalla toimiville, ilman koulutusta oleville, ei ole mahdollista. Jatkuva haku on työläs prosessi, erityisesti jos hakijoita alalle on paljon. Stadin AO:ssa hakuprosessista pyritään tekemään ohjauksellista ja kohtaavaa. Käytännössä kaikki kohdataan ja ketään ei hylätä, mutta massat ovat kuitenkin suuria, onko kohtaaminen ja polun suunnittelu vain näennäistä?
Oppivelvollisuusiän nostamisen vaikutuksista hakuihin
Vielä on varhaista sanoa miten oppivelvollisuusiän nosto vaikuttaa koulutukseen hakeutumiseen. Jatkuvassa haussa vaikutus ei vielä näy. Vaikutus on aloittain vaihteleva, joillekin aloille sillä voi olla merkittäväkin vaikutus. Jos paikat eivät täyty oppivelvollisilla, avataan paikkoja jatkuvaan hakuun. Tämä on tärkeä pohdinnan paikka koulutuksen järjestäjälle, halutaanko täyttää paikat oppivelvollisilla vai jätetäänkö osa paikoista ylioppilaille ja alan vaihtajille? Kaikki ylioppilaat eivät haaveile akateemisesta urasta. Alanvaihtajien rankaiseminen aiemmin tehdystä väärästä valinnasta tuntuu kohtuuttomalta, kun yhteiskunnankin viesti on, että elinikäiset, yhden ammatin pitkät työurat ovat jo historiaa. Miten pysyä muutosten tuulissa mukana, jos alanvaihtohaaveet kariutuvat siihen, että mahdollisuuksia siihen ei ole olemassa?
Suuret linjaukset ovat ilmassa ja asiantuntijoita on kuultu. Erilaisia ratkaisumalleja esimerkiksi prosentuaalisista hakukiintiöistä on pohdittu. Aika näyttää miten kuvio rakentuu. Toivottavasti koulutuksen järjestäjillä on viisautta ja rohkeutta tehdä oikeita ja tasa-arvoisia päätöksiä kaikki hakijaryhmät huomioiden.
Miten haku ohjaa?
Tänä päivänä on vaikea jäädä järjestelmän ulkopuolelle. Peruskoulussa valvotaan tarkasti oppilaan hakeutumista johonkin. Mikäli nuori ei hae mihinkään tai ei saa opiskelupaikkaa, tai saa paikan, mutta ei aloita opintojaan, hänet ilmoitetaan kotikunnan oppivelvollisuuskoordinaattorille. Helsingin Ohjaamossa tällä nimikkeellä työskentelee kaksi opinto-ohjaajaa, suomen- ja ruotsinkielinen. Eri asia on, jos nuori ei käy koulua tai haluaa kadota. Viimeisenä vaihtoehtona on aina ilmoitus lastensuojeluun.
Myös jatkuvan haun parissa oleville nuorille ohjauspalvelut ovat runsaat ja monipuoliset. Riittää, että nuori ottaa esimerkiksi nettisivujen kautta yhteyttä oppilaitokseen, siitä eteenpäin hän on ohjauksen piirissä. Oppilaitos kartoittaa nuoren tilanteen, tutkintoon johtavaan koulutukseen tai muun toiminnan piiriin, ja ohjaa nuorta sen mukaisesti.
Ajatuksia uudistuksesta
Jos asettuu nuoren asemaan, hakuviidakko vaikuttaa sekavalta. Osa koulutuksista on Opintopolussa, osa ei. Opintopolun uudistus ei ainakaan selkeyttänyt järjestelmää. Jokaisessa oppilaitoksessa jatkuva haku on erinäköinen, pitää ymmärtää ja osata paljon asioita, että saa selkoa hakusysteemistä. Onneksi on myös paljon paikkoja, joista nuori saa ohjausta. Kysyjiä ohjataan oikeille tahoille ja varataan aikaa nuoren kohtaamiseen. Nuorelta vaaditaan aktiivisuutta ottaa yhteys auttavaan tahoon, sen jälkeen tukiverkko kannattelee ja auttaa häntä pääsemään eteenpäin kohti tavoitettaan.
Mitä vaihtoehtoja jää jo tutkinnon suorittaneille alanvaihtajille? Jatkuva haku on heidän ainoa mahdollisuutensa, mutta tarjonta on koulutuksenjärjestäjien päätettävissä. Käykö niin, että kalliit koulutuspolut, joiden työllistävä vaikutus yhteiskunnan kannalta ei ole merkityksellinen, loppuvat kokonaan? Entä alat, joissa tarvittaisiin pohjalle elämänkokemusta ja iäntuomaa viisautta, miten laadukasta palvelua 18-vuotias voi valmistuttuaan tarjota? Miten alat, jossa nuoren tulee olla täysi-ikäinen kos- tai oppisopimuspaikan saadakseen? Koulutuksen järjestäjän kannalta yhteishaku on hakusysteeminä helppoudessaan houkuttelevampi,
Nuorista on tärkeää pitää huolta, estää syrjäytymistä ja jopa radikalisoitumista. Ehkä kaikille kohdennetun tuen sijasta olisi kuitenkin ollut viisasta satsata palvelujen toimintaan ja apua tarvitsevien kohderyhmään? Auttaa niitä, jotka oikeasti apua tarvitsevat.
Auttaako pakottaminen mitään? Koulutuspaikka ei auta, jos psyykkinen puoli ei mahdollista opiskelua. Voiko koulutus vastata kaikkiin kysymyksiin, kun saman järjestelmän pitäisi tuottaa ammattilaisia työelämälle, estää syrjäytymistä ja kuntouttaa sairaita?
