Re:actin puoli­vä­li­kat­saus

3.3.2022

Re:act – Nuorten verkostot työelämään -ESR-hanke on nyt ohittanut puolivälin. Re:actin tarkoituksena on auttaa media- ja tapahtuma-alojen kouluista valmistuneita nuoria ja alan työnantajia löytämään toisensa.

Olemme koonneet Re:actin ensimmäisen puoliskon havainnoista katsauksen, jonka voi ladata tämän postauksen lopusta löytyvästä linkistä. Ennen kaikkea tällä hetkellä nousee esiin media- ja tapahtuma-alojen työvoimapula. Pulaa on etenkin osaavista työntekijöistä. Samanaikaisesti meillä on Re:actissa n. 70 osallistujaa, joista osalle työllistyminen on varsin helppoa mutta osa ei löydä työelämään, vaikka olisi koulutusta ja osaamista. Useimmiten puuttuu kokemusta ja varmuutta. Korona-aika pilasi myös monen opiskelijan työharjoittelun ja mahdollisuuden päästä tutustumaan alan toimijoihin.

Tahdomme herättää yhteiskunnallista keskustelua ja edesauttaa nuorten työllistymistä. Ennen kaikkea toivomme alan työnantajilta avointa mieltä ja rohkeutta rekrytoida vastavalmistuneita nuoria, jotka eivät ole vielä ammattilaisia. Vastavalmistuneet kaipaavat palkallista työtä, harjoittelut ja työkokeilut eivät ole taloudellisesti enää useimmille mahdollisia vaihtoehtoja.

Julkisille toimijoille ehdotamme rahallisten kannustimien kehittämistä työuran alussa olevien työllistymisen nopeuttamiseksi. Palkkatuki on tähän usein sopimaton, sillä esimerkiksi osa-aikatyötä tekevät, vajaatyölliset henkilöt rajautuvat pääsääntöisesti sen ulkopuolelle. Ja etenkin toivomme panostuksia valmistuvien nuorten ohjaamiseen ja täsmäkouluttamiseen urapolkunsa alussa.

LATAA: Re:act – Nuorten verkostot työelämään: Puolivälikatsaus (pdf)

Kirjoittaja on Re:actin projektipäällikkö